sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Tuunatut kengät





Nämä kengät syntyivät pari vuotta sitten Lontoossa, jossa asuin muutamia kuukausia. Sinä aikana kävin lukemattomia kertoja inspiroitumassa ja näyteikkunashoppailemassa Camden Townissa ja Brick Lanella.

Aina törmätessäni Irregular Choicen kenkiin, minun oli pakko päästä hipelöimään ja sovittelemaan niitä. En kuitenkaan keksinyt riittävän hyvää syytä, enkä riittävän käytänöllistä mallia, jotta olisin vaihtanut kymmeniä puntia kenkäpariin.

Yleensä käytin rahani charity shopeissa, joissa myydään joko käyttämätöntä tai todella hyväkuntoista tavaraa erittäin siedettävillä hinnoilla. Kerran adoptoin sellaisesta nämä kengät. Ne eivät hillityltä väriltään kuitenkaan ihan sopineet samaan maailmaan muun vaatekaappini sisällön kanssa.

Eräänä iltana kokeilin hieman piristää niitä, ja vaihdoin kengännauhat käyttökelvottomiksi hajonneisiin sukkahousunlahkeisiin. Pidin lopputuloksesta. Irregular Choicen inspiroimana, en jättänyt tuunausta siihen, vaan virkkasin vielä nuo pitsireunat simpukkavirkkauksena ja väsäsin rusetit. Ja jo alkoi kengissä olla ilmettä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti