torstai 29. toukokuuta 2014

Näkökulmia kädentaitoihin: tatuoinnit

Tatuoinnit ovat upeita, uniikkeja käsitöitä, jotka tehdään tilaustyönä ikuiseksi taideteokseksi iholle. Huolimattomuuteen ja virheliikkeisiin ei ole varaa, joten tatskaajien piirustustaidot ovat omaa luokkaansa.

Olen ihaillut kyseistä käsityömuotoa pitkään, mutta vasta viime joulukuussa otin ensimmäisen ihokuvani. Olin miettinyt kuvaa jo pari vuotta, ja kun onnistuin vihdoin valmistumaan korkeakoulusta, päätin että tällaista virstanpylvästä on syytä juhlistaa hakkauttamalla mustetta ihoonsa.

Halusin realistisen näköisiä ihoon ommeltuja nappeja. Söpöjä, mutta realistisia. Ankarasta Googletuksesta huolimatta, en löytänyt sopivaa kuvaa referenssiksi ja piinapenkkiin astuessani minulla ei ollut hajuakaan lopputuloksesta. Tatskaaja ei tehnyt piirustusta valmiista kuvasta, vaan piirteli valokuvan perusteella napit suoraan ihooni. Hiukan jännitti, mutta päätin luottaa ihmiseen jonka studion hyllyssä oli piirustus- ja anatomiakirjoja. Ja lopputulokseen olen kyllä todella tyytyväinen (luojan kiitos):



Seuraavaa tatskaa suunnitellessani olen kerännyt Pinterestiin kasan käsityöaiheisia tatskoja, käy fiilistelemässä.

4 kommenttia:

  1. Hih :) mullakin on nyt 1,5 vuotta koristanut rannetta kaksi nappia. Itteä kans jännitti kovasti, millaset tulee, mut ei ole hetkeäkään kaduttanu :) ihmiset aina vaan kovasti kyselee miksi ne on just nappeja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin kans ensin, että ottais napit ranteeseen, tai nilkkaan, mut lopulta sit päädyin selkään. Seuraavaks ajattelin tatuoida pitsiä:)

      Poista
    2. Minä kans himoitsen sitä pitsiä, mutta paikka on vielä auki :) näihin reisiin ei viitti ees stay upeiksikaan pistää :D

      Poista
  2. Mä oon kaavaillu pitsiä käteen, mutta ujoilen vielä sen suhteen, koska se tulis niin näkyvään paikkaan. Jos otat pitsin, niin lähetä kuva! :)

    VastaaPoista