maanantai 17. maaliskuuta 2014

Isoäidinneliön tuolla puolen

Luetaanko se liikunnaksi, että on pakannut salikamat valmiiksi reppuun huomista varten? Sitä minäkin. Nyt voi siis sulautua sohvaan ilman mitään tunnontuskia ja kurottautua kohti lankakoria.



Ostin jokin aika sitten kauan himoitsemani 200 virkattua ruutua -kirjan ja sen hankkimisen jälkeen sohvan houkutus on ollut ylitsepääsemätön. Onneksi kirjassa ei oikeasti ole kahtasataa erilaista ruutua vaan tekijä on hieman huijannut laskemalla samasta ohjeesta tehtyjen ruutujen eri väriyhdistelmät kokonaislukuun. Tämä antaa toivoa siitä, että pystyn elämässäni tekemään vielä jotain muutakin kuin virkkaamaan ruutuja. Niiden tekeminen on äärettömän koukuttavaa, kokeile vaikka - jos uskallat.

Mutta sitten se seuraava vaihe, kun niillä irtoruuduilla pitäisi tehdä jotain, yhdistää toisiinsa vaikka. Sitä ei saa millään aikaiseksi. Silti aion jälleen kerran aloittaa uuden ikuisuusprojektin ja kuvitella tuunaavani parhaat päivänsä nähneitä kolttujani pitsiruuduilla. Lupaan esitellä lopputulosta täällä, mikäli sellainen on joskus oleva.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti