keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Älä missaa Lontoossa: Camden town ja Camden lock markets


Lontoon matkaa suunnitellessa voi iskeä aikamoinen valinnanvaikeus. Siitä kaupungista löytyy tekemistä ja näkemistä ja ihan vaan paikasta toiseen siirtymiseen kuluu paljon aikaa. Jos minulta kysytään, Lontoossa voi lopulta missata minkä tahansa muun asian mutta ei Camden townia.

Minulla on erityinen suhde Camdeniin. Näin joskus 12 -vuotiaana jossain aikakauslehdessä jutun Camden townista. Jutussa oli valokuvia värikkäistä myyntikojuista ja persoonallisista vaatteista ja tavaroista, sekä tyypistä jolla oli turkoosit kulmakarvat. Pikkukaupungissa asuvan teinin maailma räjähti: mun on pakko päästä tonne!

Reilu 10 vuotta myöhemmin tein ensimmäinen Lontoon matkani ja koin vihdoin Camden townin ainutlaatuisen tunnelman. Pari vuotta myöhemmin palasin Camdeniin juhlimaan synttäreitäni ja samana vuonna päädyin työharjoitteluunkin Lontooseen ja työpaikkani sijaitsi Camden townissa. Unelmani Camdeniin pääsemisestä toteutui siis hyvin perusteellisesti.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Pelikorttikorviksia

Olen tehnyt iltojeni iloksi korviksia minipelikorteista, jotka löysin Kierrätyskeskuksesta. Minulla on yksi korvispari käytössä itselläni ja olen saanut niistä kehuvia kommentteja Lontoon kaduilla asti! Siispä rohkaistuin laittamaan loput korvisparit myyntiin Etsy -kauppaani.





perjantai 24. helmikuuta 2017

Käsityökauppoja Budapestissa

Kokosin Budapestin käsityökappoja kätevän kävelyreitin varrelle. Voit kulkea kehätietä (Körút) joko Blaha ljuza terin liepeiltä Oktogonille tai toisinpäin. Kaikki kaupat ovat samalla puolella katua.


Jószef Körút 21 (lähellä Blaha Ljuza terin metroasemaa)
Lankakauppa


2. I love textil
Erzsébet Körut
Kangaskauppa



3. Voál Méteráru
Erzsébet Körut
Kangaskauppa


4. Röltex 
Erzsébet Körut
Kankaita, nauhoja, pitsejä ym.



5. Dekor-Lakástextil
Erzsébet Körut
Kangaskauppa


6. Ecotextil méteráru
Erzebet körut
Kangaskauppa



Terez körút 6 (lähellä Oktogonin metroasemaa)
Lankoja, kankaita, monipuolisesti käsityötarvikkeita. Käsityölehtiä myös saksan- ja englanninkielisinä. 



8. Exclusiv Méteráru
Oktogonin metroaseman kohdalla, Andrássy utin ja Terez körútin risteyksessä.
Kangaskauppa



Käsityökauppojen lisäksi Budapestissa kannattaa vierailla ruin pubeissa (paitsi jos olet selkeyden ja minimalismin ystävä, älä), käydä kylpylässä ja katsella Tonavan yli Pestiin Gellert -kukkulalta.


Kuvassa lempikahvilani Csendes.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Bavaria-virkatut patalaput


Löysin ohjeen näihin bavariavirkattuihin patalappuihin Suuri Käsityö -lehden numerosta 8/2015. bavariavirkkauksessa virkataan kaksoispylväitä simpukkana ja viuhkana. Kolmiulotteinen lopputulos syntyy siitä, että virkataan edellisen kerroksen pylvään taakse. Täältä löytyy selkeät kuvalliset ohjeet tekniikaan, jos innostuit kokeilemaan!


lauantai 23. tammikuuta 2016

Härkää sarvista

Olen vuosien varrella tilannut käsityölehtiä muutamankin vuosikerran. Mutta koska valmiista ohjeesta tekeminen ei ole mielestäni yleensä ollut yhtä houkutteleva työtapa, kuin yritys ja epäonnistuminen, niin omistamieni lehtien määrään nähden niistä tehtyjä käsitöitä on surkean vähän. Monesti pyörittelee mielessään uutta ideaa johon saattaisi hyvinkin löytyä valmis ohje ihan käden ulottuvilta, mutta lehtipinon selailu ei juuri houkuta silloin kun tekemisen tarve on kovimmillaan.


Niinpä tein lehtien selailusta ihan oman projektinsa. Merkitsin kaikki kiinnostavat ohjeet ja värikoodasin ne pienillä post it -lapuilla eri tekniikoiden mukaan: virkkaus, neulonta, ompelu, askartelu ja tuunaus. Näin minulla on oikotie kiinnostaviin ohjeisiin vaikkapa virkkaushimon iskiessä ja laatikon pohjalla lojuneet ohjeet pääsevät käyttöön.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Nappikaulakoru



Voisi olettaa, että tämä kaulakoru oli nopea ja helppo tehdä. Mutta koska käsitöiden tekeminen on minulle käytännössä sarja yrityksiä, epäonnistumisia ja vahinkoja, meni tämänkin kanssa jokunen tovi.

Lähdin alunperin tekemään jotain tällaista. Keräsin nappiboksistani kaikki mustat, valkoiset ja harmaat napit ja lajittelin ne koon mukaan kolmeen ei pinoon. Lähdin pujottelemaan nappeja nauhaan ja jonkin aikaa kestäneen näperryksen ja sähellyksen jälkeen lopputuloksena nauhaan jäi yksi nappi. Näin tällä kertaa.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Liebster Award


Jes, sain tälläsen kivan tunnustuksen Kangaskarkkia -blogista, sekä Puikkosirkus -blogista. Sain haasteen jo ajat sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi tarttua haasteeseen.

Kyse on tästä:

Liebster Award-haaste:
1. Kiitä tunnuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award-tunnuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.


Vastaukset kangaskarkkia -blogin kysymyksiin:

1. Millä kolmella sanalla kuvailisit omaa blogiasi?

Punk, maailma, värejä

2. Ovatko käsityöt sinulle harrastus, työ vai jotain siltä väliltä? Haaveiletko elättäväsi itsesi käsitöillä?

Harrastus, koska en halua löytää itseäni puurtamassa otsa rypyssä bisneksen eteen vaan pitämästä hauskaa ja rentoutumassa käsitöiden parissa. Olen kyllä myynyt käsitöitä ja voin kuvitella tekeväni niin tulevaisuudessakin, mutta vakavaa liiketoimintaa en aio aloittaa.

3. Kirjoitatko parhaillaan / oletko kirjoittanut muita blogeja?

Aloitin bloggaamisen Synnittömän hyvää -ruokablogilla, joka on edelleen olemassa, mutta päivittyy vain satunnaisesti.

4. Mistä lähteistä keräät tai saat ideoita töihisi, blogit, lehdet, kirjat..?

Ideoita ja inspiraatiota voi olla piilossa ihan missä vain: bussipysäkillä jollain on kiinnostavan näköinen vaate, kierrätyskeskuksessa on myynnissä hauskannäköinen verho, kadulta löytyy nappi..! Tilaan myös satunnaisesti käsityölehtiä, vaikka olen huono tekemään ohjeista. Yleensä otan vain inpiraation jostain kuvasta ja alan sählätä. Joskus onnistun, joskus onnistun vasta kun olen kulkenut pari kertaa kantapään kautta. Viime aikoina blogit ja Pinterestin selaaminen ovat olleet ylivoimaisesti paras inspiraation lähde.

5. Onko sinulla ollut pidempiä kausia, jolloin käsityöt eivät ole kiinnostaneet ollenkaan?

Sydämeni sykkii käsitöille 24/7 mutta energiaa ei aina ole. Joskus käy niin, että vielä eilen meinasin myöhästyä töistä, kun en saanut laskettua virkkausta käsistäni ja tänään ei tee mieli edes koskea siihen. On kuitenkin vaikea hahmottaa onko minulla kausia milloin käsityöt eivät kiinnosta ollenkaan, koska vaikka en tekisi jotain tiettyä käsityöprojektia, saatan pestä pelti- ja lasipurkkeja tulevia töitä ajatelen tai tehdä jonkun pienen korjauksen vaatteeseen. Käsillä tekeminen on elämäntapa, osa ajatteluani ja tapaani olla maailmassa.

6. Olivatko koulun käsityötunnit lempituntejasi vai ennemminkin pakkopullaa?

Ala-asteella tykkäsin käsitöistä todella paljon ja tein niitä kotonakin, mutta yläasteella kässäntunnit olivat todellakin pakkopullaa. Hurhadin käsitöihin uudelleen 18 -vuotiaana.

7. Mitkä ovat lempimateriaalisi ja lempikäsityötekniikkasi?

Virkkaaminen on ollut pitkään lempitekniikkani. Sen keveys, sekä samanaikainen yksinkertaisuus ja monipuolisuus on ihanaa. Virkkaukset kulkevat myös kevyesti mukana. Lempimateriaalia en osaa määritellä tarkemmin kuin kierrätysmateriaali. Yleensä innostunkin juuri jostain materiaalista, jonka ympärille ideoin käsityöprojektin, enkä niinkään hanki materiaaleja tiettyjen ideoiden toteuttamiseen.

8. Pyritkö pitämään blogissasi yllä jotain tiettyä julkaisutahtia?

En osaa ylläpitää rutiineja kovin pitkään, joten en pystyisi tähän.

9. Käytkö käsityömessuilla tai muissa käsitöihin liittyvissä tapahtumissa?

Todella harvoin. Olen kerran käynyt Wanhan sataman käsityömessuilla, ja niille kiinnostaisi mennä uudelleenkin. Lontoon käsityömessut myös houkuttelevat kovasti.

10. Mikä on parasta blogin pitämisessä?

Se motivoi tekemään työt valmiiksi asti :) Ja asioiden jakaminen on antoisaa.

11. Kuljetatko käsitöitä mukanasi joutohetkien varalta?

Toisinaan. Kerran mulla oli virkkaus mukana työhaastattelussa, jotta voisin rentoutua odotellessa. Virkkaus osoittutuikin lopulta hyödylliseksi myös itse haastattelutilanteessa.


Vastaukset Puikkosirkus -blogin kysymyksiin:

1. Millaisia käsitöitä teet mieluiten?

Tällä hetkellä teen eniten värikkäitä, pieniä juttuja. Isoihin projekteihin ei meinaa riittää pitkäjänteisyys. Tänä vuonna yritän kunnostautua pidemmissä ja monimutkaisemmissa projekteissa sekä opetella uusia tekniikoita ja ommella enemmän vaatteita.

2. Mikä on käsitöissä kivointa?

Käytännöllisten ja kauniiden asioiden luominen on antoisaa ja itse tekoprosessi on rentouttavaa. Saan usein myös hyvän tekosyyn tuijottaa telkkaria, kun teen siinä samalla jotain hyödyllisempää.

3. Entä kamalinta?

Lankojen päättely ja se kun tekee virheen ja huomaa sen liian myöhään.

4. Millaista palautetta saat töistäsi?

Kukaan ei ole päin naamaa kehdannut sanoa muuta kun kehuja :) Parasta on saada tuntemattomalta ohikulkijata kehuja jostain itse tehdystä vaatteesta tai asusteesta.

5. Kenelle teet?

Teen itselle ja lahjoiksi. Joskus kaverit erikseen pyytävät tekemään heille jotain tiettyä. Kerran tein tilaustyönä kahdelle miehelle hameet, se oli tosi kiva projekti!

6. Onko ystävilläsi sama harrastus?

Minulla ei ole juurikaan käsitöitä tekeviä ystäviä, mutta sukulaisia sitäkin enemmän. Käsityöintohimoni onkin varmasti peruja äidinmaidosta ja siitä, että käsitöiden tekeminen oli osa arkea lapsuudenkodissani ja mummolassa.

7. Teettekö yhdessä käsitöitä?

En ole tullut ajatelleeksi tätä aiemmin, mutta teen käsitöitä aina yksin. Pitääkin perustaa joku ompelukerho.

8. Milloin olet aloittanut harrastuksesi?

Ensimmäiset muistot käsillä tekemisestä ovat lapsena mummolassa. Mummo opetti miten tehdään eri kirjontapistoja. Lisäksi tein barbinvaatteita tilkuista ja äiti osti minulle "Ompele Barbien puvusto" -kirjan. Se on ensimmäinen käsityökirjani ja edelleen tallella.

9. Oletko käsityöläinen ympäri vuoden vai pidätkö välillä taukoa esim. kesällä?

En pidä taukoa tietoisesti, mutta joskus käsityöt jäävät hetkeksi.

10. Oletko järjestelmällinen ja teet yhden työn kerrallaan vai onko sinulla useita projekteja kesken yhtä aikaa?

En todellakaan ole järjestelmällinen. Teen useita projekteja yhtä aikaa ja totkut valmistuvat vasta vuosien päästä... Minulla on jopa edelleen kesken yksi ristirpistotyö, jonka olen aloittanut teini-ikäisenä. Ei vain ole tullut ristipistoinspiraatiota yli kymmeneen vuoteen...

11. Mitä aiot toteuttaa seuraavaksi?

Tänä vuonna yritän keskittyä enemmän ompeluun, se on jostain syystä jäänyt niin vähälle viimeaikoina.


Haastan mukaan nämä blogit:
Ja kysyn heiltä:

1. Kerro ikimuistoisin onnistumisesi käsitöiden parissa.

2. Kerro pahin tai hauskin mokasi/epäonnistumisesi käsitöiden parissa.

3. Mikä on erikoisin materiaali jota olet käyttänyt ja mitä teit siitä?

4. Mikä on viimeisin lahjaksi tekemäsi käsityö?

5. Miksi aloitit bloggaamisen?

6. Minkä muiden aihealueiden blogeja seuraat kun käsityöblogeja?

7. Mikä on isoin toteuttamasi käsityöprojekti?

8. Minkä tekniikan/taidon haluaisit oppia seuraavaksi?

9. Mitä materiaaleja käytät mieluiten?

10. Mikä on mielestäsi paras käsityöaiheinen kirja?

11. Olisiko sinulla jakaa joku käsityövinkki jonka olet itse kokenut hyödylliseksi?